Keväisissä Tontinvaltausbileissä kävivät FST:n toimittaja ja kuvaaja. Heidän tekemänsä ohjelma Metropoldrömmar, jossa olemme mukana, tulee ulos to 17.9. klo 21, ja uusintana 19.9. klo 16.55. Sen voi mylhemmin käydä katsomassa Yle Areenassa.
Jutun lyhennetty versio ilmesty Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 10.5.2009
Kerrostalojen asukaslähtöinen ryhmärakentaminen synnyttää asumisen innovaatioita, säästöjä ja hyvinvointia
Maan hallitus on taantuman torjunnan nimissä panostanut viime aikoina voimakkaasti asuntorakentamisen tukeen. Helsingin Sanomissa 27.3. kerrottiin, että Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Araan on alkuvuonna tullut enemmän korkotukilainahakemuksia kuin koko viime vuonna yhteensä. Näin saadaan rakennusalalle töitä ja tyydytettyä joidenkin ryhmien asumistarpeita varsinkin pääkaupunkiseudulla.
Mutta vain joidenkin. Aran tuet on nykyisin suunnattu pelkästään vuokra- ja asumisoikeusasumisen tukemiseen. Kuitenkin suomalaisista noin 70 prosenttia asuu ja haluaa asua omistusasunnoissa.
Omistusasumisen parhaita puolia on se, että omaa asuntoa saa muokata mieleisekseen. Useimmilla ihmisillä on voimakkaita mielikuvia ja haaveita siitä, millaisessa kodissa he haluavat asua. Tämä on myös syy siihen, että niin moni haaveilee omakotitalosta. Nykyisen mallin mukaan rakennetuissa kerrostaloasunnoissa vaikutusmahdollisuudet ovat paljon vähäisemmät.
Kuitenkin vallitsee laaja yhteisymmärrys siitä, että tiivis kaupunkimainen kerrostalorakentaminen on ilmastonmuutoksen kannalta oleellisesti parempi ratkaisu kuin kaupunkien levittyminen laajoiksi pientaloalueiksi. Pientaloasuminen tuntuu nuorista perheistä kätevältä, kun lapset ovat aivan pieniä ja heidät voi päästää omalle pihalle vapaasti leikkimään. Tilanne on toinen, kun lapset kasvavat suuremmiksi ja alkavat kaivata seuraa ja harrastuksia ja kun lapsia hoitanut vanhempi palaa pitkiltä vanhempainvapailta takaisin työhön. Arki kuluukin autoillessa eikä suinkaan omasta pihasta nauttiessa. Ikäihmisille, yksin asuville ja yksinhuoltajille pientaloasuminen on usein liian yksinäistä. On myös ihmisiä, jotka arvostavat enemmän tiiviin kaupungin palveluja, harrastusmahdollisuuksia ja kulttuuritarjontaa kuin oman talon rauhaa ja rasituksia.
Silti kaupunkimaista kerrostaloasumista arvostavien ei tarvitse luopua omanlaisensa kodin rakentamisen haaveista. Suomessakin on viriämässä ryhmiä, jotka tähtäävät asukaslähtöiseen kerrostalorakentamiseen. Tällainen toimintamalli kääntää nykyisen rakentamisprosessin päälaelleen. Sen sijaan, että liiketaloudellisin periaattein toimiva rakennuttaja hankkii tontin ja rakennuttaa siihen talon, jonka asunnot myydään lopuksi asukkaille kovilla voitoilla, ryhmärakentamisessa ryhmä samanhenkisiä ihmisiä lyöttäytyy yhteen, hankkii tontin, suunnittelijan sekä rahoituksen ja perustaa osakeyhtiön, joka sitten rakennuttaa kerrostalon ja siihen asukkaiden tarpeita ja toiveita vastaavat asunnot.
Tällaisella mallilla saavutetaan monia etuja. Tärkeintä on, että asukkaat ovat alusta lähtien vaikuttamassa talon ja asuntojen suunnittelun. Kokemus on osoittanut, että asukaslähtöisen suunnittelun tuloksena syntyy paljon rohkeampia ja innovatiivisempia tilankäyttöratkaisuja kuin rakennuttajavetoisissa hankkeissa, jotka suunnitellaan kasvotonta, keskimääräistä ostajaa varten. Sama koskee energiatehokkuutta – energiaa säästäviä investointeja tekevät herkemmin ne, jotka myöhemmin maksavat myös asumisen energiakustannukset. Myös mahdolliset yhteiskäyttötilat säästävät sekä rahaa että energiaa. Säästöä syntyy myös siitä, että voittoja tavoittelevia välikäsiä on vähemmän eikä asuntojen markkinointikustannuksia synny lainkaan.
Yhdessä taloa rakennuttavat ihmiset ovat usein toisilleen tuttuja, sukulaisiakin. Jos saman katon alla asuu ystäviä ja suvun jäseniä monessa polvessa, kaikenlainen keskinäinen huolenpito helpottuu, aikaa säästyy ja elämänlaatu kohenee. Yhteistä taloa rakentava ryhmä voi halutessaan suunnitella taloon yhteisötiloja, jolloin kerrostalo asukkaineen voi olla kuin pieni kylä, jonka seuraintaloon pääsee jalkojen kastumatta.
Tästä syntyy paitsi ekologisia myös merkittäviä yhteiskunnallisia säästöjä. Tämä on huomattu Ruotsin ja Tanskan lisäksi esimerkiksi Saksassa, missä perheministeri Ursula von der Leyen on tämän vuoden alussa käynnistänyt 88 miljoonan euron ohjelman ”Monen sukupolven talojen” (Mehrgenerationenhäuser) tukemiseksi.
Tällaista yhteiskunnallista tukea tarvitaan myös Suomessa. Kerrostalon rakentaminen on pitkäkestoinen hanke ja sen suunnittelu on kallista. Harvalla omistusasujalla on mahdollisuutta rahoittaa yhtäaikaisesti kahta asuntoa usean vuoden ajan. Etenkin projektin alkuvaiheen rahoitukseen tarvittavat vakuusjärjestelyt voivat olla haasteellisia.
Aran rahoitustyökalujen joukossa on uusien asunto-osakeyhtiöiden rakentamiseen tarkoitettu korkotukilaina, mutta hallitus ei ole muutamaan vuoteen myöntänyt siihen määrärahoja. Nyt olisi korkea aika ottaa käyttöön myös tämä rahoitusmalli, ja suunnata sen käyttö vaikka yksinomaan asukaslähtöisille ryhmärakentamishankkeille. Pienellä siemenrahalla ja vakuuksilla saataisiin aikaan paitsi elvyttävää rakentamista, myös oleellisesti nykyistä houkuttelevampia kerrostaloasumisen vaihtoehtoja, ihmisten elämänlaatua parantavia ratkaisuja ja yhteiskunnallista säästöä.
Tämä olisi konkreettinen teko sen yhteisöllisyyden tueksi, mistä poliitikot niin mielellään puhuvat.
Salla Korpela, VTM
Koti kaupungissa ry – Hem i stan rf puheenjohtaja
Olemme televisiossa!
Yhdistyksemme puheenjohtaja Salla Korpela on Arto Nybergin vieraana TV 1:ssä sunnuntaina 22.2. klo 19.45.
Sunnuntai-Hesarin asuntosivuilla F2 esiteltiin 13.4.2008 Koti kaupungissa - Hem i stan -yhdistyksen suunnitelmia kuvan kanssa. Googlaa hesarin arkistosta: www.hs.fi vaikka hakusanalla “Kaveriporukan näytön paikka” (edellyttää kirjautumista ja lukoikeutta).
Kävin kesällä asuntomessuilla. Siellä oli paljon kaunista nähtävää ja haaveiltavaa: pientaloja, joissa oli upeita keittiöitä ja saunaosastoja, nautiskeluterasseja ja pihoja. Yksityisiä paratiiseja hyvin toimeentuleville ihmisille, joista ehkä moni tekee täyden työpäivän pääkaupungissa, kulkee junalla tunnin suuntaansa, ja hoitaa sen jälkeen ostokset ja pyykit, kuljettaa lapset harrastuksiin, kohentaa kuntoaan, kitkee rikkaruohot, tekee tuhat pientalossa pakollista hommaa ja sitten nautiskelee jos vielä jaksaa ja ehtii…
Olen maistanut pientaloasumisen autuutta, mutta mielessäni on alkanut siintää haave toisenlaisesta paratiisista. Entäpä jos hyvän asumisympäristön tärkeimpiä tekijöitä eivät olisikaan oma piha ja yksityinen ylellisyys vaan ihmiset ja aika?
Voisiko unelmien koti ollakin kerrostalossa keskellä kaupunkia? Kaupunkiasuminen säästää aikaa, hermoja ja luontoa. Täällä Helsingissä meitä ihmisiä on paljon ja tiiviisti, mutta ihmeen moni on tahtomattaan yksin. Onko sen pakko olla niin? Voisiko kerrostalon ja elämän kerrostalossa ajatella jotenkin ihan uusiksi?
Voitaisiinko tehdä vaikka niin, että perhekunnat ja ystäväporukat liittyisivät yhteen ja suunnittelisivat itselleen sopivia kerrostaloja yhdessä rakennusliikkeiden kanssa? Taloissa voisi olla ihmisten toiveiden ja maksuhalujen mukaan muitakin kuin pakolliset yhteistilat: vaikka kirjasto, videohuone, talvipuutarha, kuntosali, jne. Miten mukavaa olisi, jos isovanhemmat olisivat viereisessä rapussa, omasta talosta löytyisi lapsenvahti tai yksinäisenä hetkenä voisi kävellä teekuppinsa kanssa yhteiseen takkahuoneeseen, josta löytyisi juttuseuraa. Ikäihmiset voisivat köpsytellä ystävän luo kylään naapuriin ilman, että tarvitsee pelätä kaatumista liukkaalla kadulla.
Meitä on moneksi, mutta minusta tuntuu, että jos saisin valita joko oman yksityisen porealtaan tunnin matkan päässä ystävistä ja riennoista tai yhteisen porealtaan ystävien kanssa keskellä kaupungin mahdollisuuksia, valitsisin jälkimmäisen. Olen valmis myöntämään, että kaupungin puistojen puutarhurit osaavat hommansa paljon paremmin kuin minä. Minulle sopii, että he kitkevät, minä levitän vilttini vaahteran varjoon ja nautin paratiisillisista oloista ilman huolen häivää…
Salla Korpela
| Kerrostalo kuin kylä (10.12.2007) Urbaanin asumisen ei tarvitse tarkoittaa eristäytymistä. Salla Korpela puuhaa läheisilleen yhteisöllistä kerrostaloa. Seuraavaksi tarvittaisiin tontti. | ||
Eronnut kolmen lapsen äiti Salla Korpela käveli pari vuotta sitten jäällä Helsingin edustalla sinkkuystävänsä kanssa. Ryhmä on perustanut Koti kaupungissa – Hem i stan -yhdistyksen, joka aikoo rakentaa Helsinkiin asunto-osakeyhtiömuotoisen yhteisöllisen kerrostalon. Kaupungin kanssa tutkitaan parhaillaan mahdollisuuksia saada sille tontti. – Unelmiemme talo sijoittuu kaupunkimaiseen ympäristöön raideliikenteen varrelle. Taloon tulisi asukkaille omat asunnot ja yhteistiloja mukavaa yhdessäoloa ja harrastuksia varten. Työvelvoitteita ei tulisi, vaan ostaisimme yhteistilojen huollon, sillä porukassa on kiireisiä uraihmisiä. – Taloon on muuttamassa sukuja kolmessa polvessa. Se lisää turvallisuudentunnetta ja viihtyisyyttä sekä vilkastuttaa sosiaalista elämää. Ikääntyvien vanhempien hoito, nuorten itsenäistyminen ja lasten kasvatus helpottuvat. Arkiaskareetkin käyvät sujuvammin, kun naapureilta saa apua, Korpela listaa etuja. Talohankkeessa on mukana kaikenikäisiä vanhuksista lapsiin. On yksinhuoltajia, sinkkuja ja perheitä. Mukana on rakennusalan ammattilaisiakin, mikä auttaa hankkeen läpiviemisessä. Yhdistys haluaa edistää yhteisöllistä kerrostaloasumista hankkimalla tietoa ja herättämällä yhteiskunnallista keskustelua. Yleisempää muissa PohjoismaissaModernia yhteisöasumista on kokeiltu Helsingissä aiemminkin. Tällä vuosituhannella esimerkiksi Aktiiviset seniorit ry on rakennuttanut ikääntyville asunto-osakeyhtiömuotoisen Loppukiri-talon Arabianrantaan, ja Tapaninkylään on noussut ekoasumisoikeustaloja. Oranssi ry on saneerannut vuosina 1991–2002 vanhoihin puutaloihin vuokra-asuntoyhteisöjä nuorille ja nuorille aikuisille. Yhteisöasuminen on silti Suomessa paljon harvinaisempaa kuin muissa Pohjoismaissa. Erityisesti Tanskassa erilaisia variaatioita on paljon. – Meillä on pienemmät asunnot. Olemme olleet köyhempiä. Sodan jälkeen ihmiset asuivat ahtaasti pakotetuissa yhteisöissä, hellahuoneissa. Siitä jäi huono kaiku. Todellinen yhteisöllisyys on aina vapaehtoista, selittää ympäristöpsykologi, dosentti Liisa Horelli Teknillisestä korkeakoulusta. Tonttiasiamies Tuomas Kivelä kaupungin tonttiosastolta vakuuttaa, että siellä yhteisöasumiseen suhtaudutaan myönteisesti. Hintakaan ei tule esteeksi, koska tonttien vuokra on kohtuullinen. Kaupunkilaisten oman aktiivisuuden puute on Kivelän mukaan suurin syy yhteisörakentamisen vähäisyyteen. Horelli huomauttaa, ettei kaupunki ole varsinaisesti markkinoinut yhteisöasumista. Hän pitää toisena ongelmana yhteisöasumiseen erikoistuneiden rakennuttajien puutetta. Yhteisökoti avuksi yksinäisyyteenHorellin mielestä kaupungin kannattaisi helpottaa aktiivisesti yhteisöllistä asumista, koska runsaat sosiaaliset kontaktit edistävät tutkitusti hyvinvointia, terveyttä ja pitkää ikää. Helposti saatavilla olevan seuran merkitys kasvaa helsinkiläisten ikääntyessä. – Yksinäisyys on yhteiskunnan syöpä. Siinä voi piipahtaa, mutta ei asua. Terveyden kannalta sosiaaliset suhteet ovat tärkeämpiä kuin liikunta ja ruokailu. Horelli huomauttaa, että hauskojen asioiden lisäksi yhteisöasumiseen voi liittyä ristiriitoja ja konflikteja. Yhteisö opettaa toki myös ratkaisemaan niitä. Tuula Hietamäki |
||