Koti kaupungissa - Hem i Stan

Eronnut kolmen lapsen äiti Salla Korpela käveli pari vuotta sitten jäällä Helsingin edustalla sinkkuystävänsä kanssa.
– Mietimme, miten välttää arkinen yksinäisyys, joka johtuu siitä, että läheiset asuvat toisaalla kaupungissa eikä heidän luokseen voi noin vain piipahtaa. Syntyi ajatus kerrostaloyhteisöstä. Ystäväpiirissä idea otti tulta kuin kuiva tuohi.

Ryhmä on perustanut Koti kaupungissa – Hem i stan -yhdistyksen, joka aikoo rakentaa Helsinkiin asunto-osakeyhtiömuotoisen yhteisöllisen kerrostalon. Kaupungin kanssa tutkitaan parhaillaan mahdollisuuksia saada sille tontti.

– Unelmiemme talo sijoittuu kaupunkimaiseen ympäristöön raideliikenteen varrelle. Taloon tulisi asukkaille omat asunnot ja yhteistiloja mukavaa yhdessäoloa ja harrastuksia varten. Työvelvoitteita ei tulisi, vaan ostaisimme yhteistilojen huollon, sillä porukassa on kiireisiä uraihmisiä.

– Taloon on muuttamassa sukuja kolmessa polvessa. Se lisää turvallisuudentunnetta ja viihtyisyyttä sekä vilkastuttaa sosiaalista elämää. Ikääntyvien vanhempien hoito, nuorten itsenäistyminen ja lasten kasvatus helpottuvat. Arkiaskareetkin käyvät sujuvammin, kun naapureilta saa apua, Korpela listaa etuja.

Talohankkeessa on mukana kaikenikäisiä vanhuksista lapsiin. On yksinhuoltajia, sinkkuja ja perheitä. Mukana on rakennusalan ammattilaisiakin, mikä auttaa hankkeen läpiviemisessä.

Yhdistys haluaa edistää yhteisöllistä kerrostaloasumista hankkimalla tietoa ja herättämällä yhteiskunnallista keskustelua.
– Asiasta kiinnostuneiden määrä kasvaa koko ajan, Korpela kertoo.

Yleisempää muissa Pohjoismaissa

Modernia yhteisöasumista on kokeiltu Helsingissä aiemminkin. Tällä vuosituhannella esimerkiksi Aktiiviset seniorit ry on rakennuttanut ikääntyville asunto-osakeyhtiömuotoisen Loppukiri-talon Arabianrantaan, ja Tapaninkylään on noussut ekoasumisoikeustaloja. Oranssi ry on saneerannut vuosina 1991–2002 vanhoihin puutaloihin vuokra-asuntoyhteisöjä nuorille ja nuorille aikuisille.

Yhteisöasuminen on silti Suomessa paljon harvinaisempaa kuin muissa Pohjoismaissa. Erityisesti Tanskassa erilaisia variaatioita on paljon.

– Meillä on pienemmät asunnot. Olemme olleet köyhempiä. Sodan jälkeen ihmiset asuivat ahtaasti pakotetuissa yhteisöissä, hellahuoneissa. Siitä jäi huono kaiku. Todellinen yhteisöllisyys on aina vapaehtoista, selittää ympäristöpsykologi, dosentti Liisa Horelli Teknillisestä korkeakoulusta.

Tonttiasiamies Tuomas Kivelä kaupungin tonttiosastolta vakuuttaa, että siellä yhteisöasumiseen suhtaudutaan myönteisesti. Hintakaan ei tule esteeksi, koska tonttien vuokra on kohtuullinen. Kaupunkilaisten oman aktiivisuuden puute on Kivelän mukaan suurin syy yhteisörakentamisen vähäisyyteen.

Horelli huomauttaa, ettei kaupunki ole varsinaisesti markkinoinut yhteisöasumista.
– Rakentamisessa ja rakennuttamisessa on kova homma tavalliselle kaupunkilaiselle. Niitä on vaikea toteuttaa, ellei julkinen taho tule vastaan ja rasvaa rattaita.

Hän pitää toisena ongelmana yhteisöasumiseen erikoistuneiden rakennuttajien puutetta.
­­– Koska ei ole ollut kysyntää, rakennusliikkeille ei ole syntynyt tietotaitoa, ja päinvastoin.

Yhteisökoti avuksi yksinäisyyteen

Horellin mielestä kaupungin kannattaisi helpottaa aktiivisesti yhteisöllistä asumista, koska runsaat sosiaaliset kontaktit edistävät tutkitusti hyvinvointia, terveyttä ja pitkää ikää. Helposti saatavilla olevan seuran merkitys kasvaa helsinkiläisten ikääntyessä.

– Yksinäisyys on yhteiskunnan syöpä. Siinä voi piipahtaa, mutta ei asua. Terveyden kannalta sosiaaliset suhteet ovat tärkeämpiä kuin liikunta ja ruokailu.

Horelli huomauttaa, että hauskojen asioiden lisäksi yhteisöasumiseen voi liittyä ristiriitoja ja konflikteja. Yhteisö opettaa toki myös ratkaisemaan niitä.
– Toivon, että yhteisöasuminen leviää. Se rikastuttaa asumiskulttuuria.

Tuula Hietamäki