Etusivu

Koti Kaupungissa ry – Hem i stan ry on vuonna 2007 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää kaupunkimaista kerrostaloasumista sosiaalisena ja ekologisena elämäntapana.

Olemme jo rakennuttaneet kolme yhteisöllistä kerrostaloa Helsinkiin, ja uusin hankkeemme, Verkkosaaren Poiju, tuo kahden yhteisöllisen kerrostalon kokonaisuuden Verkkosaarenrantaan. Hanke on hyvässä vauhdissa, ja kohde valmistuu talvella 2025-2026. Nyt on hyvä hetki hypätä mukaan suunnittelemaan omaa tulevaisuuden kotiasi kauniiseen ja hyvin suunniteltuun kerrostaloon, jossa on myös tiloja yhdessäololle ja harrastuksille.

Tutustu tarkemmin uuteen hankkeeseen:

Verkkosaaren Poiju-hanke etenee Kalasatamassa

Kolmeen ensimmäiseen taloomme voit tutustua täällä:

Talohankkeet

Mitä Koti kaupungissa ry tavoittelee?

Suomalaisten perinteinen unelma hyvästä elämästä on punainen tupa ja perunamaa – myös kaupungissa. Tämä on johtanut kehitykseen, jossa suurten kaupunkien liepeet paisuvat pientaloalueiksi, joista sitten ajetaan omalla autolla töihin, kouluun ja harrastuksiin yhä pahenevissa ruuhkissa, jatkuvassa kiireessä – ja usein myös eristyksissä läheisistä ihmisistä.

Meillä on toisenlainen unelma. Haluamme elää ja asua

  • toimivien julkisten liikenneyhteyksien ja palveluiden vieressä
  • keskellä kaupungin sykettä ja kulttuuritarjontaa
  • esteettömästi
  • oman kodin rauhassa, mutta ystävien ja sukulaisten kanssa saman katon alla
  • ilman pelkoa yksinäisestä vanhuudesta
  • yhteisössä, jossa lapsillamme on paljon luotettavia ihmisiä ympärillään
  • arjessa, jossa kenenkään ei elämäntilanteestaan riippumatta tarvitse olla yksin, jos ei halua
  • taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävässä talossa
  • asunnoissa, joiden suunnittelussa olemme itse mukana ja jotka muuntuvat elämäntilanteidemme mukana
  • kauniissa ja hyvin suunnitellussa kerrostalossa, jossa on mukavia tiloja yhdessäololle ja harrastuksille
  • talossa, jonka suunnittelussa on otettu huomioon kehittyvän kaupunkielämän mahdollisuudet.

Uskomme, että unelmamme hyvästä kerrostalosta on varteenotettava kehityssuunta tulevaisuuden kaupunkiasumisessa – emmekä ole unelmamme kanssa yksin. Sen vuoksi yhdistyksemme kerää tietoa, tekee tutkimusta ja käy julkista keskustelua kaupunkiasumisen kehittämiseksi.

Leave a Reply